Kyl ain oliki... Tämä vuas 2016!
Sylvian ja Tuijan elonalotus, kuarma-autokortin suaritus, oman kuarmurin hankkimine, kustantamo perustamine, monemoisten tekstien kirjottamine, keikkojen kurvaamine, Haliko eläkeläisten kunniajäsenyysdiplomi... En voi elämäl heittä syytöst, et olis ollu ykstotist. Kaikkin päivin ei ol ollu kirkas visio eikä selvä peli. Puntti on tutissu, otta o ollu krympys, autot o jääny vino parkkiruutuihi ja pimiäl pihamaal epäusko o laittanu jalkka kulkevan ette. Valon päivi o ollu myäski, lukijoitte lämpimi käpäli mun käsissäni ja vanhan miähen hellä mutina pensa-asemal tankates: "Mitä meijä runoilija."
Päälmäisen jäi ainaki kolmeneljäsosa-varma tunne siit, et kirjottamine ja runokeikkailemine o sentä yks mailman viihryttävimist ammateist. Vaik elanto on palapelinpalan pualikkaan kokosin hippusin mailmal ja mailman teitte varsil, niit on kiinnostava ajella kokkomas.
Lukijoil - elannon antajil, vimman tuajil ja viimekätisil voiman lähteil - piirrän tänäki vuan ilma suuri syrämenkuvi tähtisäretikun kans ja toivotan: pysykä kirjojen paris nyy ja ain!
Nyy ko on käsil 2017, meijän oman maan juhlavuas, koiteta pittä siit hyvä hual. Jokast järjestävä ihmist kohta sais olla kakskymment semmost, ketä olis innokas ja ilone yleisöks ilmottautunu. Muistaka siis myäskin mennä tapahtumi, mitä teit varte järjestetä, yhty yhteislauluihi, kehu ain sillon ko kehumist o ja moitti vaa jos on kauhia pakko. Mitä ikinä meinatteka: onne ja lykky ja myätätuult!
Heli
c) Kuva ja teksti: Heli Laaksonen 2016