Kirjallissi unelmi... Niit o mul jäljel kaks. Ensmäne o pysyvä - ja juur sen tähre alati häilyvä. Tahtoissin ammatikseni erelleski kirjoi kirjotta. Se tarkotta sitä, et täytyis säilyttä tyävire ja miälkuvitus ja laaja lukijakunta, ketä mun kirjojani halaja. Toine, korkialentosemp o see, et onnistuissin keksimä kirjallise hahmo, mikä jäis elämä. Tiäräkte niinko Nuuskamuikkune taik Tarzan taik Sisko ja sen Veli - iha ilmiö siis! Ei ol kiälletty yrittämäst, omast pääst, omil voimil. Onk munst itteni elättäjäks, ilmiöntekijäks? Suuri luuloi mul ei kaikkivoipasuurestani ol. Lukija päättä! Sit ko mul o lukijat pualellan, mul on kaik.
Mist olis siis käytännös kysymys? Yhten hämysen ehtoon käsitin, et kaks seittemänkymppist sanavalmist ja ilomiälist ja sopivaise äkiä naisihmist olis mun seuravan kirjan sankarit. Ja niitte nimet sais olla vaik… vaik Sylvia ja Tuija! Tähän pistessen pääsemine ei ollu kyl mittä arpomist vaa monimutkane syy-seuraus-sattuma, mist kerron lähemmin tual heijä omil sivuil. (Totkai Sylvial ja Tuijal o omat kotosivutki, Sylvia on kova verkkomestar, Tuija kestä vaan pakollisen kuuklettamise) ja lisäks fb-koti.
Ajattelin, et kirjas kaks ystävyst olis nyy eläkkel jäätyäs ensmäst kertta kaksistas - kerranki olis aikka puhhu kaik asiat. Sylvia: soria siltainsinööri ja sinkkuihmine, lapsist ei tykkäis eikä piänist elämist mut miähist! Tuija: matala ja soma, ex-rexi eli eläköityny rehtor, yksnäine hänki mut leskfrouva, lapslauma ja lastelastenparvi tehtynäs - ja elämä eres! Tämmöset ko lähte kahrestas pakenema pakollissi syntympäivän viättämissi, ni siin ei hiljast hetke ol. Näi siis o seuravaks mult on tulos aikusil ihmisil tarkotettu Sylvia, Tuija ja laulava patja - kirja ja näytelm ja hahmopari, mitkä lähte mun kanssani raitil tramppama. Yhres me olla jo huurelttu mukka muitaki: huhuu, onk käsityäläissi! Onk tekstiiliyrittäji! Onk kirjapainotaitossi! Esilukijoi?
Ens Sylvia ja Tuija tuliva mun pääst, sit nee ol paperil (oikkiastas tiatokoneel) - täsä nee nyy ova mun pensselin jäljilt:
Olen luvannu kotosivujeni kävijöil yllätyksi. Ne jatkuva.
Ko Sylvian ja Tuijan luamine ol jo hyväs lennos, sain porilaiselt kirjottajaihmiselt Wallinin Elinalt ällistyttävän ehrotukse. Hän kysys, jos voissin kuvitta koko hänen kirjas - mailma ensmäse porilaise lastenkirja. Ai mää vai? Nyy vai? Näi vai? Tarina ol kirjas nii lystikäs, et sanosin ittelleniki yllätykseks: lähretä koittama! Tyänimen on Taplettikirja ja koht on karhukaupunki mukulil luvettava.
Omis oloissame näit hahmoi värkätti. Elina kirjotti eläväks Poris, mää maalasi Rauman Lapis. Ja välil lähetetti viästei toisillemme, misä mennä. Porin Narukerän toimitilois meil ol sentä salanen tyäpaja, misä huhkitti yhres kokonaine yks päiv. Puhelimet suljettunas (Elina kyl otti yhren puhelu ja mää olin ko mustmaija ja myrskymerkki, onneks ei puhunu kaua), eväi koris, kaffet termaris, kynät, färit, lehtiöt mukan. Mää viimeistelin kuvi (akryylifärit o hättäse unelma), Elina fiilas käsikirjotust ja luk ääne. Tulos: lokakuus Turun kirjamessuiks ilmesty myäski tämä. Ei meijän peräs kukkan kerkke, itte tehrä nämä kumpikin kirja - uut o seeki!
Yht kirja aikusil, toist mukulil, siin sivus tuhannet säätämiset, mitä nyy kirja lukijoil päästäkses vaati. Mul ei ol tulos kovi levolline suvi, syksyst puhumattaka, mut ei haitta - tylsyys pysy kaukan!
Pysy sää lähel!
Heli
