...ja mää vilkutan sen laivan kannel.
Nin kovast ko tykkänki viuhto, tavata ihmissi, pulista kaikki mikrofoneihi ja keksi hullumaisuuksi, jaella Kodiksamia kirjallisuuspalkinnoi ja kehitellä Aapistehtävi, täyty joskus olla pitkämiälises rauhas, omas seuras vaa. Välil täyty olla ilman säätämist ja vääntämist, ilman pikku-sähköpostivilkausi-hetkellissi-kotisivufiilauksi-aavistukseomassi-fb-tervestelähettelyi. Kosk mun ittekuri viäl löröäki lörömp, on paremp, et lähren joksku aikka kertakaikkisest takavasemal - eli Latvian mail.
Hyppän Turus laiva, mikä viä munt Tukholma, siält juna lykkä munt Nynäshamni ja siält lautta puksutta kohre Ventspilsin satama. Takas joskus ja joulukuus. Mitä mul on sit tuamisin? Sitä ei tiär kettä!
Kyl Latvias netti o - mut koitan olla aika lail hetkes ja paikas kii siäl. Kirjotan, käännän, opettelen uut kiält, käyn kaikis museois 100 kilometri sättel. Voi ol etten päivittel sivui, voi ol etten luve sähköpostei, voi ol et puhelin on kii. Mää olen onneks runonkirjottaja vaa, eikä kenenkkä elämä kaaru sihe, jos vast 2014 avan seuravan kerra interneti ove. Toist see olis olla keskussairaalan ylilääkär!
Yl olevan kuvan olen itte ottanu yhres omakuvatyäpajas. See kuvasta mun toist pualt, sitä mikä ei näy lavoil eikä kuulu eetteris, sitä ketä tykkä villasukist, äänettömyyrest, pehmuist tyynyist ja sanoist.
Lukekka kirjoi toisillenne ääne, yrittäkä olla usse ilosel miälel, älkkä unhottaka munt!
Nährä myähemmi!
Heli