Varma marrasmerkki: kirjallisuuspalkinto Kodiksamian ehrokkat o julki taas! Olen jo tottunu sihe ajatukse, et itte luen, itte valitten ja itte palkitten kirjallisuuspalkinnol toissi kirjailijoi, vaik joku voi simmost suuruurehulluutenaki pitä. Kaik lailliset asiat, mitkä pitä kirjallisuut ihmiste miälis ja puheis, o ettippäi. Tänä vuan siis tämmössi ihani kirjoi ehrokaskentäl:
TIEDOTE 4.11.2019 Kodiksamia-kirjallisuuspalkintoehdokkaat 2019 kiertävät kuuman kysymyksen ympärillä: miten eletään? Kodiksamia-kirjallisuuspalkintoehdokkuus myönnetään kuudelle tärkeälle kirjalle nyt yhdeksännen kerran. Palkinto jaetaan vuosittain yhdelle merkitykselliselle elävälle tai kuolleelle, uudelle tai iankaikkiselle, suomalaiselle tai ulkomaiselle kirjoittajalle, kauno- tai tietokirjailijalle. Tärkein palkitsemisperuste on unohtumaton lukuelämys. 6.12.2019 julkistettavalle voittajalle luovutetaan henkilökohtaisesti Kodiksamia-palkinto, 30 000 ohraryyniä. Raadin ainoa jäsen ja palkinnon perustaja on sanamaija Heli Laaksonen.
Jokainen lukija voi antaa itsekin oman Kodiksamia-palkintonsa. Älä tyydy muiden palkintojulistuksiin. Valitse itse kuusi kirjasuosikkiasi ja jaa ne muiden kanssa - pidät samalla kirjallisuuden päätä pinnalla. Tänä vuonna Kodiksamia-palkintoehdokaslistan näennäisesti keskenään aivan erilaisia kirjoja yhdistää suuri kysymys: miten täällä eletään - miten olisi hyvä elää? Tietokirjapuolen jättiläismäinen saunaperinteen käsikirja Saunan kansa (Satu Laatikainen, SKS 2019) kuvaa tämän suomalaisen elämänmuodon kaikilta ajateltavissa olevilta kannoilta. Oppikirjaksikin ajateltu Logistinen päätöksenteko antaa avaimia loogiseen ajatteluun yhä enemmän tavaroita pursuavassa arjessa ja työssä (Aimo Inkiläinen, Edita 2009). Kaunokirjat näyttävät elämän olemuksen ihmismielen sisältä päin katsottuna. Aivan tämän päivän hulluudessa on kiinni Elina Kilkun työelämää ja perhettä pyörittelevä Täydellinen näytelmä (Bazar 2019). Johanna Venho vie Ensimmäisen naisen myötä lukijan Sylvi Kekkosen riipaisevaan eloon. Jani Nieminen kuljettaa lukijaa pivossaan Komero-esikoisromaanissaan 1970-lukulaisesta lapsuudesta aikuisuuteen hellästi kuin linnunmunaa. Tänä vuonna listan ainut käännöskirja on latvialaisen Mara Zaliten merkillistä neuvostolapsuutta sielukkaasti kuvaava romaani Viisi sormea.
Vuoden 2019 Kodiksamia-kirjallisuuspalkintoehdokkaat perusteluineen:
* Jani Nieminen: Komero (Like 2019)
Tutulta tuntuvasta lounaisen Suomen Autokaupungista eteläpohjalaiseen Alamoon. Pienestä herkästä pojasta isoksi herkäksi mieheksi. Hilpeältä laiturilta ystävän haudan äärelle. Elämässä liikutaan haaveiden mukaan ja haaveista huolimatta. Miten tarkasti näkeekään, herkällä korvalla kuulee - ja kuinka muistaa! Komeron rakenne yllättää kulman takaa, luku voi loppua kesken lauseen ja jatkua seuraavasta. Runoviitteet ja laulun alut ovat lukijan kahvoina aikaan ja tunnelmaan. Jani Nieminen on luonut kokonaan uudelta tuntuvan tekstityypin, runoa ja romaanimuotoa lennosta vaihtelevan tyylin, jota voisi kutsua nimellä ”rumaani”, ellei se olisi niin rujon näköinen sana!
”Menen puuhellan luokse, raapaisen tikkua ja tuohi syttyy. Riemu, nousuhumala ja Jussi Björling. O helga natt. Otan Jarnon antaman paketin, avaan sen jo nyt. Siellä on kehystetty valokuva, jonka lasi on säröllä. Kuvassa seison uimarannan hyppytornissa ja Tiina painaa suukon poskelleni.”
* Mara Zalite: Viisi sormea- Romaani. (Arktinen banaani 2018). Latvialainen alkuteos Pieci pirksti. Suom. Hilkka Koskela.
Suloinen, runollinen, kummallinen ja pienen tytön ajatuksen juoksuun uskottavasti johdatteleva romaani hehkuu aistivoimaista realismia ja unenomaista mielikuvitusmaailmaa. Siperiaan karkotettu, rakkaaseen kotimaahan Latviaan palaava perhe rakentaa hiljalleen uutta elämää entisessä, tärvellyssä talossaan. Vaikka ajat muuttuvat paremmiksi, vie valloittajan barbaarisuus lukijan välillä sanattomaan raivoon: karkotuksen aikana perheen kotikirjasto on revitty silpuiksi ja käytetty sikalan kuivikkeena. Teos on monikerroksinen, monta kertaa luettava, yhä uusilla tavoilla viiden sormen vertauskuvallisuuteen palaava lapsuusmuisto ja ihmismielen kartta. ”Joki tuoksuu tuoreelta kalalta. Kun hengittää oikein syvään, voi vetäistä sisäänsä jonkin makoisan kalan. Laura on hengittänyt itsensä täyteen pienen pieniä kaloja. Niin pieniä, ettei niitä silmällä näe, vaan alkaa tuntea, kuinka kalat alkavat iloisesti leikkiä sydämessä. - - Laivalla, joka kulkee suurella joella, Laura ymmärtää, mitä on vapaus. Se mistä puhutaan, mistä koko ajan puhutaan. Alkaa suunnilleen aavistaa. Ainakin sinne päin. Vesi ja taivas. Tuuli ja aurinko. Riemu siitä, että sydämessä on kaloja. Laiva, joka rauhallisesti kulkee sinne, jonne sinä, ihmislapsi eniten kaipaat. Kun sinä, ihminen, voit puhua tuulen puolellesi, sopia että se auttaa.”
* Johanna Venho: Ensimmäinen nainen (WSOY 2019) Sylvi Kekkosen elämäntarinasta ja päiväkirjamerkinnöistä ammentava Johanna Venho on taikonut meille Sylvin eläväksi, oikeaksi, todellisia tunteita tuntevaksi Sylvia Salome Uinoksi. Itkettävän tyynesti ja sisältä luhistuen Sylvi peilaa itseään miehensä toisiin naisiin, huolehtii ystävistään vainajinakin, suree julkisuuden tuomaa taakkaa ja etsii alati identiteettiään kirjailijana, naisena ja itsenään. Silkkaa nerokkuutta kirjassa on kuvanveistäjä Essi Renvallin työn kuvaus: hänelle on annettu tehtäväksi veistää Sylvin muotokuva - mutta millä veistät Sylvin, ihmisen, joka on yhtenä päivänä suloa ja lämpöä, toisena kylmä kivi? Monikasvoisuutta kuvaa myös kirjan hieno kansiratkaisu: kansipaperissa on Sylvin yhdenlainen muotokuva, sen alla, kirjan kannessa toinen. ”Miten elämä muuttuu, se ajatus oli liian iso mietittäväksi. Olla presidentin puoliso, mitä se oli. Minä en edes ollut ollenkaan asenneihmisiä. Olin astumassa vanhasta puvusta ulos eikä uutta ollut vielä ehditty ommella, siltä se tuntui. Ja siltä, että olin liian vanha sopeutumaan isoihin muutoksiin, mutta se oli kielletty ajatus. Urho ei hyväksynyt puheita vanhenemisesta. Kesärannassa näin kerran unen, missä minä olin talon vintillä oleva maalaus, joka vanheni päivä päivältä sitä mukaa, kun Urho vain nuortui. Kun menin mainitsemaan siitä Urholle, hän vain huitaisi kättään: olet lukenut liikaa viime aikoina. Se saattoi hyvinkin olla totta.”
* Elina Kilkku: Täydellinen näytelmä (Bazar 2019).
Elina Kilkun runsaan, toivottoman ja toiveikkaan asenteen välillä kaahaavan romaanin äärellä lukija voihkii elämän epäreiluutta, nauraa hohottaa sille ja myötäelää niin kateuden kuin ihastuksen puuskissakin. Erityisesti yksinyrittävät löytävät monta vitsikästä ja vihlovaa yhtymäkohtaa päähenkilön, free lancer -ohjaajana itsensä elättävän lapsenvanhemman kanssa. Täydellinen näytelmä on raju ja osuva kannanotto yhteiskuntaan, joka kilpailutuksillaan pusertaa omaan lasiinsa viimeisenkin tipan sitruunasta. Taiteen tekijöiden - kulttuuria synnyttävien ja ylläpitäjien - heitteillejättö tulee esiin juuri niin raakana kuin se on. Tyylikeinona teatterintekijänä tunnettu Kilkku käyttää reipasta liioittelua niin että morkoonit soi! ”Lapset olivat ilmeisesti aistineet, että Alina yritti nyt tosissaan päästä pois kotoa. Ihmeellisen yksimielisesti, kerrankin tappelematta Leevi ja Lyyti olivat lopettaneet päiväunet juuri, kun niille olisi ollut kaikkein kovin tarve. Joku saattaisi ajatella, että päiväunien poisjääminen vaikuttaisi positiivisesti lasten päiväuniin, mutta tämä joku oli todellisuudesta vieraantunut sinkku, joka bailasi Ibizalla, napsi irtosuhteita kuin irtokarkkeja ja imeskeli pillillä huumorihatusta vodkaa lei kaulassaan.”
* Satu Laatikainen: Saunan kansa (SKS 2019).
Jos kävisi niin, että kaikki saunat Suomesta katoaisivat ja katoaisi myös muisti, voisi Saunan kansan tiedoilla palauttaa perinteen ennalleen pukuhuoneen peilin huurua ja juuri oikein sidottua vihtaa myöten. Saunomisen laaja, kaunis, loppumaton eli lähes 400-sivuinen käsikirja kertoo valokuvin, piirroksin, sanoin ja lähdeviittein tästä elämäntavasta, sen historiasta, tai’asta ja merkityksestä, eikä jätä kiuaskiveäkään kääntämättä etsiessään kaunokirjallisia sitaatteja saunan ainutlaatuisesta tunnelmasta.
”- - kylpijät tarvitsevat saunaa rentoutumiseen, pienentymiseen, hiljentymiseen, yhteiseen aikaan, surujen ja mielen kipujen vaimentamiseen, yksinäisyyden saavuttamiseen. Sauna on viimeisiä digilaitteilta suojeltuja saarekkeita, pyhättö aikamme kaikkialle ulottuvalta silmältä. Kiukaan naksahtelu, pesäpuiden verkkainen paukahtelu ja löylyn humahtelevat huokailut tyynnyttävät viisarin juoksun ja ruutujen kaappaaman mielen.”
* Aimo Inkiläinen: Logistinen päätöksenteko (Edita 2009) ”Koskaan ei ole aikaa tehdä sitä kunnolla, mutta aina on aikaa tehdä se uudelleen”, kuulu vanha, happamankitkerä toteamus. Kiirettä ja virheitä torjutaan parhaiten hyvällä suunnittelulla, joka perustuu mittaamiseen, analyyseihin, johtopäätöksiin - ja niiden mukaan toimiseen koko ketjun mitalta. Inkiläisen järkiperäinen, perusteleva logistiikan oppikirja kuuluu jokaisen alan yleissivistykseen. Kymmenen vuotta vanhanakaan teos ei ole jäänyt ajastaan jälkeen, vaikka teknologia on kehittynyt. Kovaa tiedettä, tilastoja, graafeja - mutta myös etiikkaa, ekologiaa ja psykologiaa älyllisesti erittelevä kirja auttaa - ainakin teoriassa - epäjärjestelmällisenkin pääsemään jyvälle järjestyksen hallinnasta.
Kiitos tekijöil hyvist kirjoist ja onne!
Kodiksamia-kirjallisuuspalkinnon nimi juontuu syntysijoiltaan Kodiksamin kylästä. Kodiksami on eloisa kulmakunta Rauman Lapissa, vieläpä Vuoden satakuntalainen kylä 2018.
Ensimmäisen Kodiksamian vuonna 2011 sai Tapio Koivukari romaanistaan Ariasman – Kertomus valaanpyytäjistä. 30 000 ryynin palkinto ojennettiin 2012 Eeva Kilvelle teoksesta Kuolinsiivous. 2013 Kodiksamian vastaanotti runoilija Lealiisa Kivikari teoksestaan Talo Kalliosaarella. 2014 palkittiin Juha Hurmeen Nyljetyt ajatukset, 2015 romaanikirjailija Unto Seppänen Kyynäräisen Sohvi ja kylänrieha, palkinnon otti vastaan hänen poikansa Esa Seppänen. 2016 voittaja oli Olli Heikkosen runoteos Regional-express, 2017 Katja Kallion romaani Yön kantaja, vuonna 2018 palkittiin Janne Saarikiven esseemäinen puheenvuoro Suomen kieli ja mieli. Kodiksamia-palkintoraati muistuttaa vielä: tee sinäkin oma parhaat kirjat -listasi!
Heli Laaksonen